keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Mansikkabrita

Valmistusaineet

125  g voita/margariinia
1  dl sokeria
keltuaista
1 1/2  dl vehnäjauhoja
2  tl leivinjauhetta
1  dl maitoa

Marenki

valkuaista
1 1/2  dl sokeria
1  tl vaniljasokeria
1  dl kuorellisia mantelilastuja(ei välttämätön)     
 
 
Täytteeksi mansikoita, banaania ja kermaa.






Valmistusohje

Aloita kakun valmistaminen vaahdottamalla voi ja sokeri. Lisää keltuaiset vatkaten. Sekoita joukkoon kuivat aineet seoksena vuorotellen maidon kera.
Levitä kakkutaikina suorakaiteeksi (25 x 30 cm) leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
Esikypsennä pohjaa uunin keskiosassa 180 asteessa 10 min.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri pieninä erinä. Vatkaa kunnes valkuaisvaahto pysyy kulhossa, vaikka kulho käännetään ylösalaisin. Levitä marenki lusikalla pohjalle. Ripota pinnalle mantelilastut. Paista vielä uunin keskiosassa 180 asteessa 15 min eli kunnes pinta on kauniin ruskea. Anna jäähtyä.
Leikkaa pohja kahteen yhtä suureen osaan. Irrota puolikas pohjalevy leivinpaperista lastalla ja siirrä varoen tarjoiluvadille. Levitä täyte. Nosta toinen levy päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti