perjantai 21. syyskuuta 2012

Syntymäpäiväkakkua


Taas tuli yksi vuosi lisää mittariin ja sen kunniaksi piti tietenkin kakkua leipoa:).
5:n munan pohja kostutettuna valkoherukkamehulla, välissä vadelmavaniljarahkaa. Päällinen marsipaania ja koristeet sokerimassaa. Päällä suihkaus helmiäistä.

Pikaleivokset

Kääretorttuleivoksissa täyteenä Valion kuningatarrahkaa ja kermaa. Kostutin hieman valkoherukkamehulla ja päälle pursotin Hylakermaa.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Tuparikakku

Veljeni tupareissa tarjottiin kinuskikakkua, täytteenä mansikoita ja appelsiinimoussea. Kostutus valkoherukkamehulla. Pursotukset Valion Hylakermaa. Koristeet marsipaania.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Vadoffee

Pohja:
  • 300 g suklaa digestivejä
  • 100 g margariinia
Täyte:
  • 397 g kondensoitua maitoa
  • n. 200-300g vadelmia
  • 2 dl vispikermaa
  • 2 tl vaniljasokeria
  1. Murustele keksit ja sekoita ne sulatetun voin kanssa hyvin sekaisin.
  2. Pingota 18 cm:n irtopohjavuoan pohjlle leivinpaperi ja taputtele keksivoi-seos vuoan pohjalle ja hieman reunoille, nosta jääkaappiin jähmettymään siksi aikaa kun valmistat toffeen kondensoidusta maidosta.
  3. Irrota etiketit purkista ja laita se vesikattilaan kiehumaan alhaiselle lämmölle noin 3 tunniksi. Tänä aikana se tiivistyy ja muuttuu toffeeksi.
  4. Kolmen tunnin päästä aukaise säilykepurkki ja kaada se pohjan päälle, levitä tasaiseksi. Nosta jääkaappiin kunnes seos jäähtyy.
  5. Vaahdota kerma ja mausta se vaniljasokerilla.
  6. Laita puolet vadelmista toffeen päälle, peitä torttu kermavaahdolla ja asettele loput vadelmat kermavaahdon päälle.
  7. Ja nam!

maanantai 27. elokuuta 2012

Vauvakakkua

Vauvakakkuilu jatkuu...



Tämä kakku lähti syysvauvan äidin työpaikalle. 
8 munan peruspohja, täytteenä vaniljamansikkamousse, kostutus valkoherukkamehulla. Päällä kinuski ja hylakerma pursotukset. Koristeet marsipaania ja sokerimassaa.

lauantai 25. elokuuta 2012

Vauvakakku

Elokuussa syntynyttä pientä miestä juhlittiin isänsä työpaikalla alla olevalla kakulla;

8 munan pohja, välissä mansikkaa, ja kuningatarrahkaa+kermaa. 
Koristeet marsipaania ja sokerimassaa. Pursotukset tuttuun tapaan hylakermaa.

torstai 23. elokuuta 2012

Pienen pojan kastekoriste

Vauvakoristeita on tullut tehtyä viime aikoina enemmälti, niitä on niin kiva tehdä:) Onneksi lähipiiriinkiin kuuluu vauvoja ja lisää on tulossa:).

Tämän koristeen tein pienen pojan ensimmäiseen juhlaan;



Tennarit ja ruusut ovat marsipaania, alusta ja valkoiset kukat sokerimassaa.